Jess! Caba pääsi mukaan agility-alkeiskurssille! Kurssi alkaa vasta kesäkuussa, joten ehditään vielä vahvistaa jo entuudestaan vahvaa luoksetuloa ja harjoitella muita juttuja ![]()
Moko kävi näyttäytymässä Helsingin Messukeskuksen epävirallisessa pentunäyttelyssä. Omistajaa jännitti enemmän kuin koiraa, koska oli sekä Mokon että omistajan debuutti kehässä. Hyvin kaikki meni. Ollaan harjoiteltu Mokon kanssa kävelemistä ja seisomista sen verran että poika tiesi miten käyttäytyä ja liikkua. Mokon luokassa (5-7kk urokset) oli 6 perroa. Moko sijoittui neljänneksi ja sai kunniapalkinnon. Hyvä Moko! Lausunto oli seuraava:
Mukavasti käyttäytyvä avoin maskuliininen pentu. Hyvä kallo. Tässä vaiheessa hieman pitkä kallo. Tilava runko. Etuosa vielä niukka. Tyypilliset takakulmaukset. Sopiva luusto. Tyypillinen pennun liike. Taka-askel voisi olla painokkaampi. Lupaava karvnalaatu.
Moko oli vielä tullessa innokas, ja harjoiteltiin vähän kehässä. Koska jouduttiin odottaa n puolitoista tuntia, Moko väsyi ja silloin kun ei oltu kehässä Moko meni heti makaamaan. Käytiin vielä katsomassa paikkoja näyttelyalueella ja Moko oli rauhallinen ja tottelevainen. Joten hyvä päivä ja hyvä suoritus!
Omistajakin voi nyt hengittää ulos
Ja on sitä mieltä että oma suoritus oli niin hyvä että aikoo mennä uudestaan. Ja tästä eteenpäin voi itse näyttää omat koiransa! Ainakin näin on suunnitelmissa.
Joten kehät - täältä tullaan kahden koiran voimin!