Agility Beginner CABA

@ cabulejo Luokassa Agility / Ei kommentteja »

Nyt se alkoi! Nimittäin Caban agility-ura.

Oltiin eilen Caban kanssa ensimmäistä kertaa agilityn alkeiskurssilla. Koska on mennyt aikaa siitä kun Caba oli viimeksi ryhmäkoulutuksessa, Caballa oli vähän keskittymisvaikeuksia tunnin alussa. Caba halusi niin mielellään mennä tervehtimään kurssikavereita, ja keskittyi vain toisella korvalla minuun. Kun oltiin harjoiteltu ensimmäinen este Caba unohti muut koirat ja halusi vain jatkaa. Tunnin lopussa Caba pursui intoa ja halusi tehdä uudestaan ja uudestaan mitä oltiin harjoiteltu Hymy Ihan kuin eri koira. Kuunteli ensimmäisellä ja otti koko ajan kontaktia, myös koko kotimatkan ajan (käveltiin kotiin) Hymy Tässä huomaa miten paljon tämä rotu tarvitsee tekemistä…

Perussäännöt ovat: koirat eivät seurustele keskenään, esteitä ei mennä edestakaisin, alussa esteet harjoitellaan niin että ohjaataan sekä oikealta puolelta että vasemmalta puolelta, ohjaaja liikkuu koko ajan, esteen jälkeen liike jatkuu palkkauksen jälkeen, koira on aina kytketty odottaessa vuoroaan. Kurssiohjaaja toivoi että käsky-sanat olisivat yksitavuisia, koska III rata on niin vaikea että käskyt pitää sanoa nopeasti että koira tietää heti edellisen esteen jälkeen minne mennä.

Hyppy. Ensimmäinen este oli hyppy-este. Kurssiohjaaja laittoi riman matalalle (vähän turhan matalalle tuumasi koira ja omistaja) ja Caba suoriutui esteestä moiteettomasti. Piti jättää koira istumaan esteen eteen ja mennä toiselle puolelle antamaan käsky. Cabahan pysyi siinä ja hyppäsi heti yli. Harjoiteltiin tätä monta kertaa ja aina Caba tuli nätisti esteen yli. Käskysana: Hopp (suomennos: hyp - ei hyppy koska piti olla yksitavuinen)

Kepit. Toinen este oli kepit. Minua jännitti että miten Caba tulee pärjäämään, ja miten ihmeessä itse tulen saamaan opetettua liike koirallensa. Varsinkin kun kurssiohjaaja oli näyttänyt tyylinäytteen; ohjaajan liike näytti vaikealta ja samlla piti vielä olla nopea. Tuli Caban vuoro, ja koira menikin kuin ankerias keppien välistä! Yllättynyt Liike ei ollut ollenkaan vaikea, ja koira hiffasi nopeasti mitä pitää tehdä. Tätäkin estettä harjoiteltiin monta kertaa. Toistojen jälkeen huomasin että ohjaaminen vasemmalta puolelta sujuu paremmin. Käskysana: Käpp (suomennos: kep - ei kepit)

Putki. Viimeinen este oli putki. Nyt minua jännitti oikein paljon. Caba ei ole tykännyt putkesta aikaisemmin, ja hänellä on ollut vaikeuksia mennä siitä läpi (kotona meillä on lasten putki jossa ollaan vähäsen harjoiteltu). Ensimmäisellä kerralla kurkkasin putken toisesta päästä että Caba näkisi minut, ja sieltähän hän tuli heti. Tämän jälkeen Caba ryntäsi suoraan putkeen ja minä vain juoksin siinä vieressä. Ei tarvinnut muuta kun ohjata putken suulle ja sanoa taikasana Nauru Todella hienoa Caba! Hän tykkää putkesta!!!! Käskysana: Tunnel (suomennos: tunneli - tässä sai pitää pitkän käskysanan)

Joten summasumarum Caba on tooosi taitava, oppii nopeasti, pursuaa intoa ja haluaa tehdä tätä! Jaktokurssi täältä tullaan Hymy

Match Show, 13.6 Vihti

@ cabulejo Luokassa Dogshows / Ei kommentteja »

Kävimme pyörähtämässä Vihdin Match Showssa 13.6 2009. Tämän päiväinen mätsäri oli erikoinen koska kaikki koirat jotka osallistuivat saivat kirjallisen arvostelun. Tämä oli myös Mokon viimeinen mätsäri ennen ensimmäistä virallista näyttelyä.

Moko käyttäytyi taas kerran mallikelpoisesti sekä kehän ulkopuolella että kehässä. Odottelun aikana Moko makasi vieressäni koko ajan. Moko kun ei ole kiinnostunut muista koirista (tai ihmisistä) niin ei tarvitse pitää kiinni molemmin käsin Mokosta, vaan voi antaa sen olla siinä vieressä omassa rauhassa. Välillä Moko haki huomiota ja lähekkäin makaamaan ja välillä hän katsoi maailmaan vierestäni. Kun liikkuu näyttelyalueella ja pujottelee koirien välistä, niin Mokon kanssa ei tarvitse miettiä että kenelle räyhää ja ketä se haluaa mennä tervehtimään, vaan Moko on siinä vain ja ainoastaan Matten kanssa ja seuraa kiltisti tätä. Kun odottelu meni liian pitkäksi mentiin välillä läheiselle ruohokentälle leikkimään. Siellä harjoiteltiin nouto ja TOKOa.

Koska olen vihdoinkin löytänyt keinot jolla saan Mokon seisomaan hyvin ja pitämään pojan kiinnostus yllä, niin kehässäkin Moko oli erinomainen. Moko seisoi hienosti ja jaksoi seisoa paikallaan vaikka kuinka kauan. Ravaamisen Moko osaa, ja tänään annettiin taas hieno tyylinäyte Hymy (katsojan ja tuomarin mielestä). Tuomarin mielestä Mokolla oli EVVK asenne Nauru, mutta se ei haitannut menoa. Mokohan tunnetusti suhtautuu välinpitämättömästi vieraita ihmisiä (ja koira) kohtaan. Joten ei ihme ettei hyppinyt suoraan tuomarin syliin, kuten suurin osa paikalla olleista pennuista.

Moko oli pentuluokassa. Tälläkään kertaa ei ollut erilliset luokat pienille ja isoille pennuille, vaan kaikki olivat samassa luokassa. Yhteensä pentuja oli 29. Mokon vuoro oli loppupäässä joten hänen parina oli kaksi koiraa (molemmat pieniä terriereitä). Moko sai punaisen. Punaisten kehässä Moko ei sijoittunut, mutta oli 15 parhaan joukossa.

Arvostelussa käytettiin arvosanat: kohtalainen, hyvä tai erittäin hyvä. Tässä lopputulos:

Kokonaisvaikutelma: Erittäin hyvä

Selkälinja: Hyvä

Kulmaukset: Hyvä

Liikunta: Erittäin hyvä

Pää: Hyvä

Korvat: Erittäin hyvä

Karva: Erittäin hyvä

Luonne: Erittäin hyvä

Esiintyminen: Erittäin hyvä

Lopuksi kuvia tapahtumasta

Ravaamista…

Seistään nätisti

Tässä kuva punaisten kehästä

Match Show, 7.6 Vantaan Hakunila

@ cabulejo Luokassa Dogshows / Ei kommentteja »

Kävimme taas Mokon kanssa, viikon tauon jälkeen, tepastelemassa kehässä. Tällä kertaa vuorossa oli Vantaan Hakunilan Match SHow 7.6 2009. Tämän päiväisessä mätsärissä ei ollut isoille ja pienille pennuille eri luokat, vaan kakki rotupennut kilpailivat samassa luokassa (4-12kk). Kehät olivat taas nurmikolla. En osaa päättää onko nurmikko vai hiekkakenttä parempi alusta, mutta Mokolla ei näytä olevan väliä, joten ei minullakaan. Paikalla oli paljon koiria.

Mokon parina oli samanikäinen musta Snautseri narttu. Moko liikkui tuomarin mielestä paremmin ja voitti parinsa saaden punaisen. Punaisten kehässä Moko pääsi jatkoon, mutta ei sijoittunut. Moko oli punaisten kuudes. Pentuja oli yhteensä 37, ja punaisten kehässä 19 koiraa. Hieno suoritus Moko!

Tulos: Punainen, 6. sijoitus.

Moko oli taas oma itsensä ja käyttäytyi mallikelpoisesti. Kun odotettiin kehävuoroamme Moko makoili vieressäni. Välillä hän katsoi muita koiria, mutta ei kertaakaan haukkunut tai halunnut mennä tervehtimään. Koska olimme järjestyksen loppupäässä, menimme Mokon kanssa juoksemaan viereiselle hiekkakentälle ja nurmikolle. Siellä Moko päästi höyryjä; juoksi, hyppi ja riehui Hymy Ihanaa nähdä se rauhallinen koira joka ei ota stressiä mistään leikkimässä tällaisissakin tilaisuuksissa.

Ravata Moko on aina osannut, ja nyt Mokon seisominenkin on lähtenyt parempaan suuntaan. Tänään vihdoinkin päästiin samalle aaltopituudelle Mokon kanssa ja kokeilin vähän uusia tekniikoita seisomisessa, ja tadaa - Moko seisoo, ja pitkään! Joten tätä kokeillaan myös seuraavassa mätsärissä.

Hot Spot - End of Story

@ cabulejo Luokassa Health / Ei kommentteja »

Mokon hot spot on parantunut! Pari päivää sitten en enää löytänyt koko spottia, ja iho oli sileä ja normaali. Hoidettiin hot spotti kuntoon pesemällä alue K-Hex shampoolla kaksi kertaa päivässä ja föönaus päälle. Välillä laitettiin myös Betadinea. Ja haavasumutetta piti laittaa päivittäin, koska Caba oli myös kiinnostunut hoitamaan kyseistä vaivaa Hymy

Onneksi ei leikattu turkkia! ELL mukaan parantuminen vie viikon, mutta luultavasti turkin takia Mokolla se kesti puolitoista viikkoa. Pääasia että iho parantui. Nyt on jäljellä vain turkin hoitaminen. Turkki on aika pörröisessä kunnossa siitä kohtaa, joten Erioilia menee varmasti paljon… Hymy




Mainokset