Jess Jess JESS! Eteenpäin mennään!
Eilen alkoi Caballa agilityn jatkokurssi. Caba oli niin kiltisti ja suht koht rauhallisesti. Ei enää mitään riehumista, paitsi pari kertaa hirveä mekkala ennen esteitä. Oli uusi ryhmä, ja peräti 8 koiraa. Neljä bordercollieita, lapinkoira, springerspanieli ja perro nimeltä Cofi (8kk)
Ihan selvästi tällainen iso ryhmä on parempi Caballe. Ryhmä jaettiin kahtia sen perusteella mitä koirat osasi. Caban ryhmässä oli vain kolme koiraa, joten aika hyvään tahtiin saatiin treenata. Ohjaaja kehotti treenaamaan keppejä aina kun oli aikaa (omatoimisesti). Ja muuten treenattiin ohjaajan opastuksella.
Hyppyjä. Aloitettiin treenit hyppyharjoituksilla. Kahden hyppyesteen välissä mentiin kahdeksikkio. Hienosti Caba pärjäsi. Piti heittää nami esteen yli mutta Caba ei namia tarvinnut, pelkkä käsky ja käsiliike.
Putki. Täydellinen suoritus!
Hyppyrata - Putki. Hypyt olivat vähän J-muotoisessa radassa ja vähän siksak mallia. Hyppyjen jälkeen U-käännös ja putki (joka oli )-muotoinen). Caba seurasi käskyjäni ja suoritti radan hienosti (ohitti tokaviimeisen esteen, palasi hyppäämään sen ja jatkoi rataa).
Hyppy - Hyppy - Rengas. Osasi hienosti.
Pussi. Ensimmäisellä kerralla pussi pidettiin pikkasen auki. Tämän jälkeen ei tarvinnut pitää pussia auki, Caba suoritti sen normaaliin tapaan.
Keinun alastulo. Päivän uusi este. Kontaktiharjopitus. Caba osasi todella hyvin kontaktiharjoitusta. Pysähtyi Stpo-käskyllä ja takajalat pysyivät keinussa.
Kepit. Harjoiteltiin aina silloin tällöin kepit. Hienosti Caba osasi mennä. Rytmikin rupeaa löytymään. Tässä vaiheessa harjoitellaan lähettämistä kepeille.
Kaikenkaikkiaan hyvät treenit. Kotiläksyksi jäi opettaa koira tulemaan istumaan jalkojeni väliin. Näin varmistetaan että koira istuu oikeaan suuntaan lähtötilanteessa.