AGI

@ cabulejo Luokassa Agility / Ei kommentteja »

AGITREENIT. Treenattiin omatoimisesti erillisiä esteitä ja rataa. Tarkoitus oli että pystyi treenaamaan ohjaamistekniikoita esteillä, esim. takaaleikkauksia, takaakiertoa, eteenlähettämistä ja lähettämistä kepeille eri kulmista. Radassa harjoiteltiin lähettämistä putken toiseen päähän (ei päähän joka on nenän edessä). Tämä osoittautui hieman hankalaksi Caban kohdalla, kun poika on niin nopea ettei pysty juoksemaan sen mukana. Meillä ei ollut ohjausta tässä tehtävässä, joten jokainen sai parhaansa mukaan keksiä itse miten saada koira menemään haluamalla tavallaan. Radassa pystyi menemmään monella eri tavalla.

Kouluttajan kanssa käytiin läpi kontaktiesteet, ja Caban kanssa kokeiltiin keinua. Keinu on kerran päässyt pamaamaan kunnolla ja Caba säikähti siitä, joten haluaisin korjata tämän. Keinu meni erittäin hyvin ja Caba kiipesi yllättävän iloisesti ja innokkaasti esteen yli. Caba osaa nyt myöskin pysähtyä oikeaan paikkaan ja odottaa vapaa-käskyäni ennen lähtöä pois.

Obedience

@ cabulejo Luokassa Workingdogs / Ei kommentteja »

Olen päättänyt kokeilla Caballe alustan käyttöä kontakteissa. Joten eilen kokeiltiin alustaa ensimmäistä kertaa kotona. Hyvinhän se toimi ja Caba rynni alustalle heti kun päästin.

Päätin myös samalla treenata vähän TOKOa (viimeisestä treenistä on todella pitkä aika) ja kartoittaa missä vaiheessa poikien TOKO opit ovat. Olen huomannut että molemmat pojat oppivat paremmin jos ei koko ajan samoja asioita treenaa. Tämän takia en ota stressiä TOKOn kanssa (tai kontaktiesteiden kanssa agissa).

CABA tulee sivulle ilman käsiapua!! Tarvitsee vain sanoa sida ja poika on siinä katsomassa silmiin. Joten tässä todiste siitä ettei tarvitse treenata koko ajan, ja että välillä on hyvä antaa koiran “sulatella” asioita. Seuraaminen sujuu hyvin, paitsi että Caba ei ota kontaktia liikkeen aikana. Tämä liike opetettiin väärin jo alusta alkaen ja sitä korjaillaan aina kun harjoitellaan TOKOa. Seuraaminen on menossa parempaan päin. Myös paikallaan pysymistä harjoiteltiin ja Caba pysyi hienosti sekä maate että istuen paikalla vaikka hävisinkin toiseen huoneeseen, pois näköpiiristä. Caban kanssa voisi harrastaa TOKOa enemmänkin koska poika on aivan haltioissaan aina kun treenataan. Mutta tässä vaiheessa jatketaan treenaamista kotiolosuhteissa.

MOKO tulee sivulle käden avulla ja löytää aika hyvin paikkansa. Meillä kun on ollut vaikeuksia sivulletulon kanssa koska Moko ei tajunnut missä hänen paikkansa on. Nyt sujuu jo paljon paremmin. Seuraamisessa Moko ottaa kontaktia melkein koko matkan. Tätä vahvistetaan joka kerta, että kontkati pysyisi ja vahvistuisi. Paikallaan pysymiset sujuivat todella hyvin. Moko on jo melkein vuorenvarma niissä. Sekä maate että istuen poika pysyi paikallaan, vaikka hävisin näköpiiristä. Myös Mokon edistyminen on todiste siitä että koira oppii vaikka ei treenaa koko ajan. Mokon kanssa ollaan treenattu TOKO liikkeitä vähemmän kuin Caban kanssa ja kuitenkin poika osaa jo melkein kaikki perusliikkeet.

Mokolla alkaa TOKO kurssi helmikuussa. Silloin opitaan toivottavasti enemmän ja asioita joita voin tuoda kotiin ja opettaa Caballe.

At The Vet

@ cabulejo Luokassa Health / Ei kommentteja »

Pojat kävivät eilen eläinlääkärissä. Moko sai aikuiskoiran rokotukset (viimeksi annettu penturokotukset) ja katsottiin anaalirauhaset (joissa oli vähäsen). Caballa on ollut pari viikkoa turvonneet imusolukkeet/sylkirauhaset ja halusin tarkistaa ettei ole mitään vakavampaa tai tulehdus joka vaatii antibioottia. Cabalta otettiin verikoe koska ELL mukaan ovat turvonneet. Hän i pystynyt sanoo onko kyseessa umisolmukkeet vai sylkirauhaset koska ovat niin lähellä toisiaan kaulassa, mutta epäili imusolmukkeiksi. ELL kävi koko koiran läpi eikä löytänyt muissa imusolukkeissa mitään turvotusta. Muutenkin Caba oli ihan terve. Anaalirauhasissa oli vähäsen joten ELL tyhjensi ne. Tulokset verikokeesta tulivat käyntimme aikana eikä niissä onneksi ollut mitään poikkeavaa. Kaikki arvot olivat normaalin rajoissa. Joten ELL epäili että Caballa on ollut tulehdus, esim. kurkussa, joka on mennyt ohi itsestään ja tämän takia imusolmukkeet vielä turvonneet. Verikokeen tuloksissa näkyi paljon leukosyyttejä (jotka kuulemma muistavat tulehduksia kauan) ja tämäkin vahvistaa ELL mukaan että Caban elimistössä on ollut tulehdus. Tuloksissa näkyi myös että Caba on rautaista tekoa; hemoglobiini oli 177 (kun yläraja on 180 ja alaraja 130) :D Joten eiköhän Caba pärjää :)

AGI

@ cabulejo Luokassa Agility / Ei kommentteja »

AGITREENIT menivät tällä kertaa hyvin. Päätin että yritän hallita omaa energiani paremmin ja olla motivoituneempi kuin edellisillä kerroilla. Caballa oli energiaa vaikka muille jakaa mutta kuitenkin treenit menivät hyvin. Tällä kertaa ei ollut mitään rataa vaan kaikki treenasi itsenäisesti erilaisia esteitä. Kouluttajan kanssa käytiin yhdessä kepit läpi. Caba osaa kepit ja onnistuikin joka kerta. Seuraavaksi treenataan sissäntulot eri kulmista ja vahvistetaan sisääntulo sekä loppu. Treenattiin itsenäisesti Caban kanssa takaakiertoja, hyppy-rengas-putki yhdistelmiä sekä kontakteja. Takaakiertot sujuvat jo paremmin ja varmemmin, mutta vieläkin vasemman käden ohjaaminen tuottaa ongelmia. Hyppy-rengas-putki yhdistelmät menivät nappiin. Kontaktit menivät tällä kertaa jo paremmin. Caba pysyy melko hyvin kontaktialueella kunnes vapautan, ja tietää jo missä kohtaa pitää pysähtyä. Mutta jatketaan varmentamista. Kotona treenataan alustan kanssa Stop-käskyä (kontakteissa).

AGI

@ cabulejo Luokassa Agility / 2 Kommenttia »

AGITREENEISSÄ tuli taas vähän takapakkia. Joko se johtuu minusta itsestäni (odotukset Cabaa kohtaan tai innostuksen puute) tai Caban ego on taas lähtenyt agiliitoon kohti kattoa. Poika ei oikein keskity ja on rauhaton. Helpot tutut asiat (esteet, kulmat, ohjaaminen) ovat kuin uusia juttuja. Mutta kyllä me vielä täältä ylös päästään!

Rata oli yksinkertaninen missä harjoiteltiin takaa-leikkauksia. Rata piti tehdä osissa koska Caballa este 4 tuotti ongelmia eikä kierto esteen taakse sujunut ollenkaan. Olen tottakai itsekin osa syytä miksi rata ei toiminut. Ja taas kerran sain kuulla että Caba on niin nopea että minun on pakko saada takaakierrot, eteenlähettämiset sekä takaleikkaukset kuntoon ennen kisoja (tulevaisuudessa ehkä). Hyvä puoli on että takaaleikkaukset sujuvat molemmilla käsillä (Cllä on vasemman puoleinen ohjaaminen heikompi) parin mertin päästä esteestä. Nyt pitää harjoitella sitä niin paljon että voin olla kauas esteestä. Joten kotiläksyksi tuli takaaleikkauksien ja eteenlähettämisen harjoittelu.

Positiivista treeneissä oli kepit. Harjoiteltiin sisääntulo kepeille hyppyjen avulla. Caba onnistui melkein joka kerta (harjoiteltiin tätä paljon) ja voin jo liikkua aika kauas kepeistä ja Caba tekee ne loppuun (kunhan en avaa suutani lopussa ;) )

Kontaktit ovat taas jääneet pois kokonaan ainakin kuukaudeksi ja ovat tällä hetkellä sen mukaisessa mallissa. Joten näitä pitää treenata joka ikinen kerta tästä eteenpäin. Kouluttajan kanssa sovittiin että otan avuksi alustan, jotta voin harjoitella kontakteja mysö kotona. Itse en vain pidä kontakteista (ainakin niitä on tylsä harjoitella) joten tämä varmaan vaikuttaa asiaa. Mokon kanssa kontakti lähti heti sujumaan ja hänen kanssaan olikin kiva tehdä niitä sitten kun osasi. Ja vuorenvarma Moko olikin, vaikka jäin taakse, juoksi eteen, lähdin sivummalle. Caba on toista maata ja vauhtihirmu ei myöskään pidä kontakteista eikä tahdo ymmärtää miksi siinä pitää pysähtyä ;)

Fresh Pictures

@ cabulejo Luokassa Everyday / 1 Kommentti »

Oma hovikuvaajani ;) kävi joulukuussa kuvaamassa poikia (perinteen mukaan) ja tässä osa kuvista:

Copyright Linda Varoma www.lindavaroma.com

AGI

@ cabulejo Luokassa Agility / Ei kommentteja »

AGITREENEISSÄ harjoiteltiin Caban kanssa tällä kertaa omatoimisesti eteenlähettämisenä putki-hyppyeste suoria. Koska eteenlähettäminen putkesta suoraa jonkun esteen yli on Caballe vaikeaa (tahtoo luonnolisesti kääntyä ohjaajaa päin putken jälkeen) pitää meidän treenata tätä paljon. Myös takaaleikkauksia pitää harjoitella enemmän.

Rata oli tällä kertaa hyppyrata missä oli tiukkoja kulmia ja eteenlähettämistilanteita (jos koira irtoaisi). Esteiden 2 ja 3 kohdalla syntyi vähän hämminkiä (Caba teki liian tiukan käännöksen esteelle 3 - ohjaajan vika) joka johti siihen että C ei irronnutkaan esteelle 4. Tästä johtuen tehtiin rata pätkissä. Kokonaisuus oli ok.

New Years Eve

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Uuden vuoden aatto sujui odotettua huonommin mutta paremmin kuin monella muulla. Vietimme aatto poikien kanssa vanhempieni luona. lähdimme kävelle liikkeelle klo 17. Jos silloin lähiön ääliöt paukuttelivat raketteja :( Moko ei ollut huomaavinaan raketteja tai mitään muuta. Caba oli aluksi rentona mutta säikähti satunnaisista raketeista, joten reppana käveli takanani häntä koipien välissä korvat taaksevedettynä ja välillä vetäen täysillä “haluan pois täältä nyt ja heti” asenteella. Sisällä Caba oli piilossa/turvassa joko pöydän alla tai jossai suojatussa nurkassa eikä suostunut tulemaan syliin ym. Syömään poika suostui ja söi myös jotain herkkua, mutta pysytteli muuten poissa omissa oloissa tai nukkui. Moko hääräsi tavalliseen tapaan ja oli ehkä sosiaalisempi kuin yleensä - saihan hän nyt kaiken huomion. Moko tuli jopa vanhempieni lasitetulle parvekkeelle katsomaan raketteje. en ole suotta hehkuttanut Mokon rautaisia hermoja :)

Nyt uuden vuoden päivänä järjestys on palautettu ja C on taas oma itsensä!




Mainokset