AGI

@ cabulejo Luokassa Agility / Ei kommentteja »

Hiihtoloman kunniaksi otin mukaan molemmat pojat Caban AGITREENEIHIN. Moko oli turistina seinässä kiinni koko ajan. Oli mielenkiintoista huomata miten matala Moko haukku oikeasti on. Hallissa kaikuu melko helposti, ja jopa Caban haukku kaikuu ja ottaa korviin melkein heti. Tänään yksi pienemmistä koirista pisti haukkuserenaadin pystyyn ja korvat melkein menivät lukkoon. Jossain vaiheessa haukku tarttui muihin koiriin. Caba oli vapaana kanssani treenaamassa joten kiinnioleva Moko yhtyi parilla haukulla konserttiin. Mokon haukku ei kuitenkaan kaikunut, koska yllätyksekseni oli liian matala. Jos ei näkisi koiraa, luulisi että Moko on paljon isompi ja pahempi :D

Takaisin tämän päivän treeneihin. Rata oli hyvin mielenkiintoinen ja pääasiassa harjoiteltiin esteiden ohittamista. Kuva kertonee enemmän tästä. Caban kanssa tein paljon persjättöjä (sekä omasta että kouluttajan mielestä hyviä koska ollaan harjoitletu niitä viimeiset treenikerrat). Yllätyksekseni Caba osasi! Ja ohjaajakin osasi! Joten taas kerran ollaan yksi askel lähempänä möllikisoja (askeleita on vielä aika monta). Joten esteiden 2 - 3 ja 5 kohdalla tein persjätön. Lopuksi kokeiltiin kouluttajan ehdotuksesta että ohjaan Caban esteiden 7 - 8 toiselta puolelta, ja hyvin onnistui!

Omatoimisesti pystyi treenaamaan keppejä, pituutta, pussiä ja putkea.

Kepit

Koira ohjattiin joko hypyltä tai renkaalta kepeille. Tällä tavalla saatiin vauhtian keppien sisäänmenoon.

Putki

Harjoituksessa oli tarkoitus että ohjaaja seisoo X paikalla ja ohjaa koira käsin ja käskyin putkeen.

WinterHoliday ala Caba&Moko Saturday

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Lauantaina kamera ei tullut mukaan lenkille. Koska ulkona oli 0 astetta tai lämpimämpi, pystyi tekemään kunnon lumipalloja. Joten poikien lenkki koostui lumipallo-hakemiseen/noutamiseen/lumesta kaivamiseen. Ja onnellisia olivat! :) Varsinkin Caba. Moko ei oikein tahtonut jaksaa fyysisesti eikä löytänyt Caban intoa hakea lumipalloja lumesta (jotka eivät ole enää siellä kun tulee perille) ;) Mutta Caba nautti! Häntä heilui (ainoa mitä näkyi lumen seasta) ja Caban piti ihan kunnolla ryömiä eteenpäin (hinasi itseään etutassuilla eteenpäin) koska lumi oli märkää ja painavaa. Kaikilla oli hauskaa :D

WinterHoliday ala Caba&Moko Friday

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Tulossa…

WinterHoliday ala Caba&Moko Thursday

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Torstaina oli myös todella kaunis ilma ja melko lämmin joten otettiin poikien kanssa kaikki irti:

WinterHoliday ala Caba&Moko Wednesday

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Keskiviikkona sää oli mitä kaunein:

Pojat haistelemassa ihanien naisten jälkiä lumessa

Heti lenkin alkumetreillä piti jo ruveta riehumaan

Pelloille oli muodostunut pieniä polkuja lumeen

Juostiin hiihtolatuja pitkin

Ja lisää juoksemista

Moko pitää lumeen sukeltamisesta ja pörrää mielellään ympäri syvimmssä lumessa

Hippa jatkuu

Yksi pääsi karkuun

Caba kierii maassa ja Moko ravistelee lumet pois

Poseeraamista lumivallilla

Moko otti alastulon rauhallisesti

WinterHoliday ala Caba&Moko Tuesday

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Tiistaina ei ollut keppiä mukana lenkillä, joten pojat päättivat viihdyttää itseään:

WinterHoliday ala Caba&Moko Monday

@ cabulejo Luokassa Everyday / Ei kommentteja »

Näin meillä vietetään hiihtolomaa:

Maanantaina leikittiin kepillä:

Caba löysi sopivan kokoisen kepin

Lunta oli paaaljon

Caba jäi välillä syömään aarrettaan

Kilpaa juostiin, sukelleettiin ja uitiin kepin perään

Caba etsii keppiä

Hätähousu Mokon yritys päästä kuivalle maalle pois pellolta

Mokon tyylinäyte miten haetaan keppi

TOKOMOKO

@ cabulejo Luokassa Workingdogs / Ei kommentteja »

Kinkkusuikaleet vs lihapullat 0-1

Eilispäivän TOKOTREENIT sujuivat kiitettävästi. Treeneistä palasi kotiin tyytyväinen ja onnellinen Matte ja rauhallinen ja uupunut Moko. Moko osaa jo vaikka mitä! Kohta poika on jo isoveikan tasolla, koska Matte ei ole jaksanut/ehtinyt/löytänyt kiinnostusta (ei johdu millään tavalla Cabasta, vaan TOKOn tylsyydestä) treenata Caban kanssa TOKO jotta herra etenisi lajissa. Pitänee varmasti kohtapuolin ruveta taas treenaamaan tämänkin koiran kanssa TOKOa. Takaisin Mokon treeneihin. Treeneissä edetään melko huimaa vauhtia, ja kouluttaja kertoikin (pyynnöstä) mitä koiran pitäisi osata kurssin loputtua:

- Maahanmeno

Paikalla makaaminen

- Istuminen

Paikalla istuminen

- Seuraaminen

Seuraamisen yhteydessä kääntyminen

Seuraamisen yhteydessä pysähtyminen

- Liikkeestä maahanmeno

- Liikkeestä istuminen

- Liikkeestä seisominen

- Luoksetulo

On siinä melko lista mitä pitäisi viidessa viikossa koiralle opettaa :) Onneksi Moko osaa jo osan noista. KUrssilla on nimittäin myös sellaisia jotka eivät ole i k i n ä opettaneet m i t ä ä n koirilleen (ei luoksetuloa, ei istumista, EI MITÄÄN ?! ) Niillä onkin melko urakka edessä, mutta hyvä puoli on se että nämä koirat haluavatkin oppia ja oppivat nopeasti. Kyllä Mokokin on oppinut jo paljon enemmän, mutta paljon on vielä edessä. Listaan lisätty Mokon osaamiset:

- Maahanmeno Käsimerkin avulla, on edistynyt - kohta kättä ei enää tarvita

Paikalla makaaminen Kutsuisin sitä jo varmaksi, kestää että liikun poispäin eri suuntiin, pysyy maate kun palaan

- Istuminen Istuu käskystä

Paikalla istuminen Kutsuisin varmaksi, kestää että liikun

- Seuraaminen Pitämällö kädet selän takana saan katsekontaktia, seuraaminen ei vielä ihan kiinni minussa, hyvä kontakti - seinä auttaa treenatessa

Seuraamisen yhteydessä kääntyminen Ei olla vielä harjoiteltu

Suraamisen yhteydessä pysähtyminen Pysähtyy kun minä pysähdyn, kädellä avustan oikeaan paikkaa istumista

- Liikkeestä maahanmeno Maahanmeno nopeaa ja täsmällistä

- Liikkeestä istuminen Ei olla vielä treenattu

- Liikkeestä seisominen Ei olla vielä treenattu

- Luoksetulo Vuorenvarma

Tämän kerran treeneissä käytiin läpi liikkeestä maahan ja pysähtymiset seuraamisen yhteydessä sekä paikalla makaamista. Matte oli oppinut viime kerrasta ja valmistautunut lihapullien kera. Lihapullat saikin Mokoon uutta intoa lajia kohtaan ja poika suoritti kaikki harjoitukset erinomaisesti :D Moko makaa 98% varmasti vaikka kävelen pois, pysyy paikalla kun tulen seisomaan viereen ja pysyy jopa kun kävelen ihan vieressä koiran ohi (koiran taakse). Moko oppi myös nopeasti maahanmenot suraamisen yhteydessä. Pysähtymisissä seuraamisen yhteydessä käytin apuna seinä, että saisin Mokon ihan viereeni seuraamisessa ja että poika istuisi oikeaan paikkaa istumisessa. Kaikki hyvin, tästä on hyvä jatkaa! Kunhan Matte jaksaisi treenata näitä myös treenien välissä kotona…

AGI

@ cabulejo Luokassa Agility / Ei kommentteja »

AGITREENIT menivät taas kerran todella hyvin! Omatoimisesti harjoiteltiin erillisten esteiden lisäksi putkeen menemistä sokeasta kulmasta.

Radassa harjoitliin eteenlähettämistä ja putkeen lähettämistä sokeasta kulmasta. Koiraohjaajan oli pysyttävä esteiden sisäpuolella. Vaikeuttaakseni rataa tein persjätön esteillä 5 ja 6. Keksin tämän ihan itse kun tutustuttiin rataan :D - on kai sitä jossain vaiheessa pakko ruveta itse lukemaan rataa ja huomata missä voi tehdä koiralle rata helpommaksi ohjaamalla “oikein” eikä aina itselle helpoimmalla tavalla tai koiralle varmimmalla tavalla. Esimerkiksi tässä radassa helpoin ja varmin vaihtoehto olisi ollut että ohjaaja pyörii “ympyrässä” esteiden sisäpuolella (kuten kaikki muut meidän agiryhmässä teki). Mutta päätin jo pari treeniä sitten että haluan itsekin kehittyä ja oppia, ja ennenkaikkea opettaa koira lukemaan erilaiset ohjaamiset. Ja tämä sujuu parhaiten radassa.

Tarkat lukijat huomasivat että ratakartta on lisätty edelliseen AGI kirjoitukseen, ja että kapit oli mukana radassa. Caba on jo varma keppien tekijä, joten nyt on vain viilattava kontaktiesteitä ja varsinkin keinua.

TOKOMOKO

@ cabulejo Luokassa Workingdogs / 2 Kommenttia »

Mokon maanantain TOKOtreenit eivät oikein menneet nappiin. Moko ei ollut parhaassa viretilassa, eikä TOKO maistunut pojalle ollenkaan. Ei myöskään kinkkupalat :) Sain taas paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen sekä poikia ajatellen. Ohjaajan mukaan TOKO kilpailuissa saa käyttää tupla käskyä, esim. “istu” “odota”. Minulle opetettiin jo Caban ollessa pentu ettei saa käyttää tuplakäskyä, joten nyt tämä asia pitää tarkistaa jostain viralliseslta taholta. TOKOtreeneissä harjoiteltiin paikallaolemista, mikä sujuu Mokolta sekä istuen että maate kotona ja myös treenipaikalla. Istumisessa siirryttiin siihen että Moko tulee perusasentoon (viereen) ja jää siihen istumaan kun kävelen pois. Palaan myös Moko viereen. Maahanmenossa siirryttiin siihen että kävelen Mokon ohi ihan vierestä ja kävelen poispäin. Tästä käännyn 180 astetta ja tulen takaisin Mokon viereen. Molemmat harjoitukset sujuivat hyvin. Myös maahanmenoa harjoiteltiin. Maahanmenoa harjoitellaan niin että koira kumartuu, eli etutassut ensin maahan ja sitten pylly. Moko menee nopeasti ja reippaasti maahan. Toiveena olisi että kurssin päätyttyä Moko menisi maahan ilman käsiapua. Seuraamista harjoiteltiin viimeiseksi. Moko seuraa (ottaa kontaktia koko ajan ja pysyy lähellä vieressä) jos pidän kädet selän takan ja poika on vapaa (ilman remmiä). Joten sillä mentiin ja pari askelta päästiin liikkumaan. Hyvä Moko!




Mainokset